Jalkapallo, muu urheilu ja pandemia

Jalkapallo, muu urheilu ja pandemia

Lähettänyt

Tämän vuoden 2020 keväänä koko maailma muuttui erilaiseksi saadessan kovan iskun: koronavirus levisi maailmanlaajuiseksi vitsaukseksi ja on tähän mennessä saanut koko ihmiskunnan muuttamaan suunnitelmiaan. Tällä pandemialla on ollut ikäviä seurauksia; miljoonia on sairastunut ja ihmishenkiä on menetetty valtavia määriä. Usean maan talous horjuu epävakaana, ja työttömien määrä on noussut monin paikoin uusiin ennätyksiin. Pandemia on myös vaikuttanut moneen arjen asiaan. Yleisötapahtumia on peruttu, ravintoloita on suljettu, ja aivan tavallinen ruokakaupassakäynti on saanut täysin uusia piirteitä. Myöskään urheilumaailma ei ole välttynyt pandemian seurauksilta. Poikkeustilanteella on ollut monitahoisia vaikutuksia ihan tavallisille aktiiviliikkujille ja kuntoilijoille, ja erityisesti maailmanlaajuiselle urheilulle ja urheilutapahtumille. Huippu-urheilijoille voi tulla hyvinkin pitkäkantoisia seurauksia jos koronavirus iskee heihin. Keuhkot ovat erittäin tärkeä työkalu urheilijalle, ja sinne koronavirus juuri hyökkää. Virus voi tuhota tervettä keuhkokudosta niin, että paikalle syntyy arpea; tällä voi olla peruuttamattomia vaikutuksia elämään. Ja valitettavasti koronasta ei vielä tiedetä aivan kaikkea, eikä myöskään siitä, mitä se tuo sairastuneille tullessaan tulevaisuudessa. Mutta miten muuten pandemia on vaikuttanut urheiluun kuin yksittäisten urheilijoiden sairastumisina? Katsotaanpa mitä on tapahtunut erilaisille lajeille ja urheilutapahtumille.

Jalkapallo

Kuningas jalkapallo on maailman suosituimpia urheilulajeja, ja myöskin niistä seuratuimpia. Joka vuosi maailmassa on lukuisia jalkapalloturnauksia, ja joka neljäs vuosi kisataan myös maailmanmestaruudesta tai Euroopan mestaruudesta. Lisäksi useissa maissa on omat jalkapalloliigansa, joiden pelejä seuraavat miljoonat ihmiset. Täällä Suomessa ehkä pahin kolaus koronaepidemian vuoksi koettiin, kun pitkään ja hartaasti odotetut Euroopan mestaruuskisat jouduttiin perumaan tältä vuodelta ja siirtämään ensi vuoteen – juuri kun Huuhkajat olivat tehneet historiaa ja päässeet osallistumaan näihin kisoihin. Myös Mestareiden liigan ja Eurooppa-liigan pelit on peruttu tältä vuodelta. Entä mitä eri maiden jalkapalloliigoissa tapahtui? Saksassa Bundesliiga joutui pitämään kahden kuukauden tauon peleissä, ja siellä päästiin aloittamaan kausi vasta 16. toukokuuta, ja silloinkin suljettujen ovien takana ilman katsojia. Englannin Valioliiga, Espanjan La Liga, Turkin Super Lig ja Italian Serie A pääsivät aloittamaan kauden vasta kesäkuussa, melkein kolmen kuukauden keskeytyksen jälkeen. Sama tahti on ollut muuallakin maailmassa, kuten USA:ssa, Etelä-Amerikassa ja Afrikan mantereella. Kamerunissa, Afrikassa, piti olla Afrikan maiden mestaruusturnaus 2020 huhtikuussa, mutta se on lykätty nyt hamaan tulevaisuuteen. Sama kohtalo on kohdannut kaikenlaisia jalkapalloliigoja ja -turnauksia ympäri maailmaa, ja vaikka jotkin maat ovat nyt saaneet kautensa hieman köhien liikkeelle, monin paikoin ilman yleisöä, on sanomattakin selvää, että tämä vuosi on ollut katastrofaalinen. Pelkästään taloudellisesti tappiot ovat olleet mittavat; moni seura jatkaa taivaltaan hiuskarvan varassa.

Muut urheilulajit

Muut urheilulajit

Jalkapallo ei ole ainoa urheilulaji, joka on joutunut kärsimään koronaepidemian vuoksi. Esimerkiksi monia vuosittain juostavia maratoneja on peruttu tai siirretty eteenpäin. Kuuluisa Bostonin maraton on jouduttu perumaan ensimmäisen kerran sen 124-vuotisen historian aikana. Lontoon, Barcelonan, Pariisin ja Amsterdamin maratonien ajankohtaa on lykätty joko syksyyn tai täysin epämääräisen myöhempään aikaan. Tokion maraton, jolle yleensä osallistuu jopa 300 000 juoksijaa, oli rajattu vain 200 eliittijuoksijalle. Wimbledonissa peruttiin tennisturnaus ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen. Lukuisat lajit ovat kärsineet peruutuksista. Mutta ehkä kaikkein suurin isku koettiin kun maailman suurin urheilutapahtuma, olympialaiset, jouduttiin siirtämään ensi vuoteen. Olympialaiset oli määrä pitää Tokiossa, Japanissa tänä kesänä, mutta pitkän harkinnan jälkeen ne peruttiin tältä vuodelta. Varmastikin oikea ratkaisu pandemiaa ajatellen, mutta melkoisen iso takaisku lukuisille urheilijoille, järjestöille, sekä tietysti Kansainväliselle Olympiakomitealle, jotka olivat pitkään valmistautuneet näihin kisoihin. Mutta vaikka  urheilumaailma on saanut todella pahasti siipeensä tämän koronapandemian vuoksi, on melko varmaa, että voimme kuitenkin katsoa luottavaisin silmin tulevaisuuteen. Ihmiskunnalla on luontainen kyky ja halu voittaa vastoinkäymisiä, ja ehkä piankin saamme nähdä, kuinka feeniks-lintu nousee tuhkasta, entistä uljaampana.